Vaaliteemat 2019

Ylimielisyydestä sopimisen ja luottamuksen ilmapiiriin

Kansanedustajat ovat luottamustehtävissä. Käsittämätöntä on ollut istuvan hallituksen suoranainen ylimielisyys ja näennäinen yhteistyö eri tahojen kanssa koko kansaa koskevissa isoissa päätöksissä.  Arkipäivää tuntuu olevan heikommassa asemassa olevien yli puhuminen ja syyn heikosta tilanteesta lähtökohtaisesti jokaiselle yksilölle itselleen vierittäminen. Eihän mitään eduskuntaa, yhdessä tekemisen ja sopimisen kulttuuria tarvittaisi ollenkaan jos täällä vaan jokainen huolehtisi omista asioistaan.

Kysymykset ovat aina moninaisempia, riippuvaisia laajemmista kokonaisuuksista, rakenteista, historiasta, jokaisen lähtökohdista sekä usein sattumankin varaisista yksilöllisistä elämänpoluista.

Ihmisarvoa alentavat puheet, heikompiosaisia kurittavat raukkamaiset päätökset ja jopa asiantuntijoita paremmin tietämisen kulttuuria on ollut käsittämätön ja välillä suorastaan epäuskoista seurata. Autoritäärisiä, mutu-pohjalle perustettuja ihmisiä suoraan syrjäyttäviä kyttäys- ja rankaisuaparaatteja on aika helposti runnottu lainsäädännössä läpi.  Voiko  rakkaassa isänmaassa tapahtua tällaista?

Keitä varten päätöksiä tehdään? Minusta on kirkkaana pidettävä mielessä se, että ensisijaisesti tulee turvata heikoimmassa asemassa olevien mahdollisuudet ihmisarvoiseen elämään. Kaikilla tulee olla todellinen oikeus uskoa parempaan tulevaisuuteen. Nämä asiat tuntuvat meille monelle suorastaan itsestäänselvyydelle.  Päätöksenteossa olen huomannut, ettei aina niinkään.

Palataan sopimaan yhdessä, pyritään hankkimaan parasta saatavilla olevaa tietoa ja pyritään pitämään sopimuksista kiinni. Ennen kaikkea, kunnioitetaan toisiamme.  Lähtökohtaisella luottamuksella meihin kansalaisiin nähden voidaan luoda ilmapiiri, jossa jokainen voi tuntea vapautta, käyttää voimavaransa turvallisen oman elämän, tulevaisuuden ja yhteiskunnan rakentamiseen.

Köyhyyteen ja eriarvoistumisen kasvuun voi ja pitää puuttua

Tulo- ja hyvinvointierot ovat kasvaneet liian pitkään maassamme. On otettava toinen suunta. Köyhyyteen puuttuminen ei voi olla vain löperöjä vaalipuheita. Tähän ja sen moninaisiin seurauksiin ei voida myöskään puuttua vain palkkaamalla lisää elämäntaidon valmentajia ja rankaisemalla esim. aktiivimallin kaltaisilla temputtajaleikkureilla.

Köyhät ihmiset tarvitsevat yksinkertaisesti lisää rahaa. Tämä puolestaan tarkoittaa työtä tai mikäli tämä ei ole mahdollista niin muuta säällisen elämän mahdollistavaa toimeentuloa. Rahaa maailmassa on enemmän kuin koskaan. Kysymys on siitä, miten oikeudenmukaisesti se jaetaan.

Köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisessä on kysymys myös ihan keskeisesti maan sisäisestä turvallisuuspolitiikasta. Haluamme yhteiskunnassa käyttää rahaa ihmisten elämänlaadun parantamiseen vai sen heikennyksien aiheuttamiin kuluihin ja siitä koituvien uhkien torjuntaan.? Syrjäytettyjen ihmisten pahoinvoinnista aiheutuvat vaikutukset ovat tunnetusti niin inhimillisesti kuin taloudellisen paljon ikävämpiä ja kalliimpia.

Heikossa asemassa olevia ihmisiä ei pidä laittaa vastakkain, ei varsinkaan laajasti asioita näkevien ja vastuullisesti toimivien poliitikkojen. Haastan ajattelemaan asiaa toisin.  Köyhyyteen ei ole syyllinen toinen heikossa asemassa oleva, ei maahanmuuttaja tai turvapaikanhakija.   Köyhien asema ei paranisi esimerkiksi sillä, että rajat suljettaisiin. Todellinen syyllinen löytyy monista ja taas monista päätöksistä ja niiden yhteisvaikutuksista, joilla on lisätty eriarvoisuutta ja taloudellista vaurauden jakautumista epätasaisesti. Näille päätöksille on laitettava rajat kiinni.

Ekologinen kriisi on voitettava

On laajalti monia mahdollisuuksia luoda uutta ja ympäristön kannalta kestävää elämäntapaa. Energian eri tuotantotavat ja sen varastoinnin kehittäminen ovat keskeisessä roolissa maapallon lämpenemisen pysäyttämiseksi. Samoin myös kuluttamamme hyödykkeet. Molemmat ovat korvattavissa kestävästi, työmme, toimeentulomme ja ennen kaikkea maapallon tulevaisuus turvaten.

Meistä jokainen voi miettiä ja muuttaa kulutustottumuksiaan. Turhanpäiväisyyksien ostamisen sijasta ainakin itse olen pyrkinyt siirtämään kulutusta ns. aineettomiin hyödykkeisiin, tukien samalla hyvinvointiani ja kotimaista työllisyyttä.

Meidän yksityisten ihmisten valinnat eivät kuitenkaan riitä vielä pelastamaan maapalloa ja tehtävät ratkaisut pitää olla sellaisia, jotka tukevat ihan kaikkien arkipäivän elämää.

Tarvitaan yritysten ja yhteiskunnan keskeisten toimijoiden tukemista uuden kehittämisessä ja käyttöönotossa. Suomi ympäristöasioiden mallimaaksi. Vienti vetämään ja työtä maahan.

Palvelut kaikille, ei harvoille.

Hyvinvointipalveluiden järjestäminen on ollut laaja ja erityinen kokonaisuus pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Se ei ole vain kuluja järjestettävistä palveluista veronmaksajille vaan niin paljon enemmän. Taustalla on ollut se periaate, että jokaisen hyvinvoinnista huolehtimalla myös yhteiskunta menestyy.

Kansalaisilta kerättävien veroilla saadaan hyvinvointia lisääviä ja ylläpitäviä palveluita. Suurin osa niihin käytettävistä euroista kuluu ihmisten palkkoihin. Nämä rahat eivät kuitenkaan katoa tässä vaiheessa mihinkään mustaan aukkoon. Palkoista ne palaavat takaisin kotimaiseen kysyntään ja verotuksen kautta palveluiden rahoittamiseen.  Julkiset palvelut siis oikein hoidettuna työllistävät, takaavat tasaista tulonjakoa, rakentavat hyvinvointia kestävästi, kun niihin käytetyt rahat jäävät mahdollisimman hyvin Suomeen ja palaavat jälleen takaisin veronmaksajille ja palveluiden rahoitukseen.

Ristiriita ja epäjatkuvuus syntyy kun palveluita suuressa mittakaavassa järjestävät erityisesti isot ylikansalliset yritykset, joiden pääasiallisena tarkoituksena on tuottaa voittoja omistajilleen ja joiden kunniallinen verojenmaksuhalukkuus on lähinnä suunnittelua. Valtion ja kuntien velkaantumisessa tulisi tämä verovajetta aiheuttava asia ottaa hyvin vakavasti huomioon. Nämä ovat osaltaan aloittaneet ja jatkavat hyvinvointivaltion alasajoa, ihmisten eri-arvoistamista ja julkista velkaantumista.

Julkisesti tuotetuissa palveluissa on monia hyviä puolia kuten se, että ne ovat aina julkisia ja avoimesti arvioitavia ja meillä on demokratian kautta mahdollisuus vaikuttaa niihin. Tämä on tärkeä seikka, kun puhutaan palveluiden laadusta ja sen takaamisesta.

Yksityisesti tuotettuja palveluita on toki joskus ihan perusteltua käyttää. Viime vuosina vaan järjenkäyttö on tästä hävinnyt ja vaikuttaa siltä, että vimma yksityistää palveluita ja myydä yhteistä omaisuuttamme on samaa luokkaa kuin entisessä naapurissa se oli menneinä aikoina yhteisomistukseen. Ikävintä ja totuus on, että palveluita tarvitsevat ihmiset ovat joutuneet kärsimään tästä.

Sähköverkot ovat hyvä esimerkki sellaisista keskeistä toiminnoista, joissa valtion omistus olisi perusteltua. Nykyisistä järjettömistä sähkösiirtohinnoista kärsivät kaikki sähköä käyttävät, yksittäisten kansalaiset, elinkeinoelämä sekä toki julkinen hallinto itse.

Liian monta huonoa esimerkkiä löytyy (sekä lisää suunnitellaan) järkevien julkisten omistusten myymisistä, joista on vain aiheutunut lisämenoja kaikille.

About

Comments are closed.