Julkisessa päätöksenteossa tulee eteen monenlaisia asioita ja täysin valmista listaa ”oikeista vastauksista” on vaikea antaa etukäteen. Päätöksentekotyökaluissani toki aina kulkevat mukana mm. oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, demokratia, kestävä kehitys ja haavoittuvammassa asemassa olevien erityinen huomioiminen ja heidän puolien pitäminen. Ihan jokaisella pitää olla hyvä arki ja oikeus onnellisuuteen tässä kaupungissa.
Tasa-arvoiset ja oikeudenmukaiset peruspalvelut ennaltaehkäisevät ongelmia, takaavat oikea-aikaisen avun elämän eri suhdanteissa ja ovat vastuullista taloudenhoitoa.
Perusta hyvinvoinnillemme rakennetaan ensimmäisinä elinvuosinamme. Varhaiskasvatuksen, koulujen ja perheiden tukemisen resurssit siis oikealle tasolle, jotta ihan jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa hoivan, huolenpidon, opetuksen, tuen sekä hyvän pohjan elämälleen. Kaikilla lapsilla säilyttävä oikeus varhaiskasvatukseen riittävän pienessä ryhmässä. Nyt kun olemme saaneet tiloja aika hyvään malliin on aika panostaa seinien sisälle!
Yritetään kunnioittaa toinen toisiamme. Osoitetaan kiitollisuutemme myös käytännössä vanhemmalle sukupolvelle siitä, että olemme saaneet paremmat lähtökohdat elämällemme kuin he ehkä omalleen.
Täydellinen valinnanvapaus on itsekäs ajatus tai kaunis utopia, ainakin kanssaihmisistä vastuuta kantavalle. Sote-palveluiden järjestämisessä on tärkeintä taata kaikille oikeus tasa-arvoisiin, joustavasti toimiviin ja riittäviin palveluihin.
Tuen mieluiten pääosin julkisesti tuotettuja peruspalveluita, koska mm. me kuntalaiset omistamme ne ja niistä saatava hyöty palautuu myös oikeudenmukaisemmin hyväksemme. Veronmaksajien taakkaa helpottaa myös se, ettei niistä saatavia voittoja voi piilottaa esim. veroparatiiseihin. Julkisen toiminnan avoimuuden vuoksi saamme arvioida ja valvoa niitä vapaasti mm. palveluiden käyttäjinä tai työntekijöinä. Demokratian keinoja hyödyntäen meillä on myös oikeus ja mahdollisuus vaikuttaa palveluiden sisältöihin. Johdetaan ja kehitetään palveluita parhaiksi todetuilla käytännöillä.
Hämeenlinnalaisille töitä ja kaupungin talous kuntoon. Tuetaan alueella olevia yrityksiä kasvamaan, haetaan niitä lisää ja kehitetään uusia alueen koulutuksen kanssa. Käsipareja tarvitaan myös kaupungin ja hyvinvointialueen hommissa, jossa henkilöstön jaksamisesta ja kehittymismahdollisuuksista pitää huolehtia.
Hämeenlinnasta elävämpi, kauniimpi, ekologisempi.