Työ

Työuraani mahtuu monenlaista tekemistä, kaikki yhtä tärkeää. Peruskoululaisena omat tienistit olivat tärkeitä, kesätyöt maaseudulla mansikoiden ja juuresten parissa ovat tuttuja tai pääsinpä yhtenä kesänä sairaala-apulaiseksikin. Siivoan työt ovat tulleet tutuksi monessa työsuhteessa. Ilo on ollut tutustua myös kunnalliseen toimintaan perhepäivähoitajana tai tehdä pätkä ammatillisessa koulutuksessa.

Suurimman osan työurastani olen työskennellyt teknologiasektorilla toimihenkilö- ja asiantuntijatehtävissä, niin kansainvälisellä kuin kotimaisella toimintakentällä.

Vastaa