Modernin vasemmistopuolue Syrizan vaalivoitto antaa toivoa myös Suomeen

Talouskuripolitiikka (austerity) on ollut absoluuttinen totuus ja käytössä laajalti Euroopassa viime vuosikymmenellä alkaneesta talouskriisistä selviämiseksi. Näkyvin ansio tähän mennessä on ollut työttömyyden, eriarvoisuuden ja yleisen pahoinvoinnin lisääntyminen läpi maanosan. Käytännössä suurimman vastuun harjoitetusta politiikasta ovat kantaneet heikoimmassa asemassa olevat eri maiden kansalaiset.

Talouskuripolitiikassa itsessään on perustavaa laatua oleva ajatuksellinen erhe, joka ennen kaikkea lisää pahoinvointia, mutta estää samalla talouskasvua ja itse kriisistä selviämistä.

Kysyntä on tärkeässä roolissa talouskasvun luomisessa, jota leikkauspolitiikka vähentää. Kreikan tapauksessa ihmisten elämää kurjistaneet ja inhimillisen katastrofin aiheuttaneet troikan lainaehdot ovat taanneet, ettei kasvun tai lainojen takaisinmaksun todellisia mahdollisuuksia ole juuri ollut vuoden 2010 jälkeen. Kuivin jaloin tilanteesta ovat selvinneet ainoastaan osittaiset kriisin alkulähteet; verokiertäjät, korruptio, oligarkit ja heidän hallussaan oleva maan media sekä tietysti maata lainoittaneet pankit. Vanhasen hallituksen aikana tehdyllä ensimmäisellä tukipaketilla varmistettiin isoille eurooppalaisille pankeille tulossa olleiden luottotappioiden sosialisointi eurooppalaisille veronmaksajille.

Markkinoiden ja pankkien ollessa liian määräävässä asemassa, korostuvat niille luonnolliset, mutta koko ”ekosysteemin” kannalta huonot ominaisuudet. Halu mitätöidä julkisten ohjauksen roolia ja antaa sitä vastaavasti enemmän markkinoille on puhtaasti vankan ideologisen uskon seurausta. Uskotaan, että kansanvallasta riippumaton, ”vapaa” markkinatalous kykenee säätelemään ja hoitamaan lähes kaiken järkevästi itse. Sääli, sillä demokratiaan perustuva julkinen talous ja sen käyttö ohjaustyökaluna on todistetusti ainut toimiva tapa sovittaa markkinoiden ja ihmisten tarpeita kestävästi yhteen.

Suomalaisten veronmaksajien kannalta olisi parasta järjestellä Kreikan lainat niin, että kasvulle ja samalla velkojen maksulle luodaan todellisia onnistumisen mahdollisuuksia. Soinin esittämällä, eurosta pois heittämisellä, taataan se, ettei Kreikka tule maksamaan Suomelle takaisin ikinä, mitään. Troikan ja Suomen hallituksenkin vaatimalla kuripolitiikan jatkamisella Kreikan BKT jatkaa supistumistaan, suhteellinen velan määrä kasvamistaan ja inhimillinen katastrofi suurenemistaan sekä uuden lainapaketin myöntämisen h-hetki lähenemistään.

Suomessa taloudellisen kasvun estyminen, työttömyyden kasvu, sekä velkamäärän roima lisääntyminen ovat osittain seurausta täälläkin noudatetusta talouskuripolitiikasta. Pääministeri Stubb kommentoi 26.1. tiedotustilaisuudessaan, ettei ymmärrä miten talouskuripolitiikka olisi kasvun vastainen. Mitähän Kokoomuksessa oikein aikovat ”korjata”, kun eivät nyt seitsemän alamäkivuoden jälkeen ole paikantaneet vikojakaan vielä?

(Kirjoitus tai se osia julkaistu myös painetuissa lehdissä ja Hämeen Sanomien Blogeissa.)

About

You may also like...

Comments are closed.