Hämeenlinnan lasten ja nuorten lautakunta teki päätöksen varhaiskasvatuksen palvelusetelin käyttöönotosta kokouksessaan 16.9. seuraavanlaisella päätöstekstillä:
”1.varhaiskasvatuksen palveluseteli otetaan käyttöön vähitellen 1.8.2015 alkaen,
2.lautakunta tekee päätökset tapauskohtaisesti palvelun tuottamisesta palvelusetelillä ja palveluseteliyrittäjän hyväksymisestä.”
Virkamiesvalmistelussa vuoden 2015 budjetissa on kustannusvaikutusta palvelusetelin käyttöönotosta kirjattu 400 000 euroa. Henkilökohtaisesti ymmärsin valmisteluteksteistä kyseessä olevan Tarvasmäkeen suunniteltavan uuden yksityisen päiväkodin palveluseteleiden kustannukset.
Itse kyseisessä kokouksessa jätin eriävän mielipiteen palvelusetelin käyttöönotosta, sekä kyseenalaistin budjetoidut kustannusvaikutukset liian pieneksi. Kustannuksien suhteen perusteena oli se, ettei kaupunki voi toimia eri tavoin jo alueella olevia muita päiväkotiyrittäjiä kohtaan. Mikäli kaikki nykyiset yksityisenhoidon tuella toimivat päiväkodit hakeutuvat palvelusetelitoimijoiksi on kustannusvaikutus käyttötalouden menoja lisäävästi reilusti yli miljoona euroa vuodessa.
Tämän kyseisen kokouksen jälkeen kävikin sitten ilmi, että kaupungin hallintosäännön nojalla palvelupäällikkö Seija Mäkinen on oikeutettu hyväksymään palveluseteliyrittäjät yksistään. Toki näihin päätöksiin on lautakunnalla otto-oikeus, mutta käytännössä mitään mahdollisuutta ei ole estää jo kaupungissa olevia toimijoita hakeutumista palveluseteliyrittäjiksi, mikäli täyttävät lautakunnan kokouksessaan 14.10. itseäni lukuun ottamatta hyväksyneen sääntökirjan vaatimukset.
Minua itseäni ainakin mietityttää, että voidaanko lautakunnan ensimmäistä päätöstä pitää ollenkaan pätevänä, suhteessa siihen mihin tietoon nojaten ja mitä päätettiin palveluseteliyrittäjien hyväksymisestä.
Toisekseen oliko tässä nyt sitten oikea taidon näyte siitä, miten ainakin Kokoomukselle tärkeää yksityistämistä viedään läpi ja jossa virkamiesten toiminta minusta näyttelee minusta turhan isoa roolia.
Ja kolmanneksi, voidaanko tätä pitää enää valtuustotasolla linjattuna mahdollisena varhaiskasvatuksen palvelusetelikokeiluna?
(Kirjoitus julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa mielipidepalstalla 22.10.2014)